Lapislatsuli

Luonne

Lapislatsuli on varmaan yksiä suosikkilehmiäni. Se on ihan jäätävn suurikokoinen, mutta ihan älyttömän hellä ja rakastava sielu. Se ei tekisi pahaa kärpäsellekkään. Sen emä Jalokivi oli myös isokokoinen holstein, mutta Lapislatsuli kyllä ohitti äitinsä mennen tullen.
Lapislatsuli tiinehtyy melko helposti ja poikimiset ovat yleensä nopeita ja vaivattomia. Käytän sille mielelläni pienempiä sonneja, sillä en tarvitse jättivasikoita ja jättilehmiä tämän enempää karjaani.
Sonnivalinnoissa suosin myös erityisesti utareterveyttä ja hyvää vedin etäisyyttä, sillä Lapislatsulin utareet ovat melko roikkuvat ja vetimet ovat pienehköt. Korkeutensa ansiosta utare ei kuitenkaan tunnu älyttömän suurelta lehmään nähden, mutten tahdo sen tyttärille utareongelmia.

Lapislatsuli on tilan suurin lehmä, mutta suuresta koostaan huolimatta tämä rouva on kultaakin arvokkaampi; sillä on nimittäin maailman suurin sydän! Lapislatsuli on lempeä ja kärsivällinen lehmä, joka ei paljosta hätkähdä. Se odottaa kärsivällisesti vuoroaan lypsylle ja ruokintapöydälle, eikä sillä muutenkaan tunnu olevan kiire oikein minnekkään. Sen löytääkin usein parresta märehtimästä tai Omarin ja Nauriin seurasta.
Ulkoillessaankin Lapislatsuli yleensä köntystelee lauman perällä omaan tahtiin. Se viihtyy parhaiten navetan välittömässä läheisyydessä, eikä se hirveämmin lähde kauhean kauas laiduntamaan.

Lypsettäessä vasen etunen on yleensä tulpattava, ettei tule tyhjälypsyä. Lapislatsuli heruttaa muutenkin paljon, etenkin lypsykauden alussa, joten lypsäminen ensimmäisten joukossa on suositeltavaa.
Ihmisen huomio ja rapsutukset on Lapislatsulin mielestä parasta puuhaa, ja sen ohi on miltei mahdotonta kävellä ilman, että se alkaisi kerjätä rapsutuksia. Parhaat paikat rapsutuksille on ohdottomasti korvien takaa ja lapojen välistä.